Mökkeily- ja gourmet-pääkaupunkimme Mikkeli

Mikkelin tähdet -blogin pitäjä ei ole ainut, joka on huomannut Etelä-Savon tasokkaan  ruokatarjonnan. Hesari tituleerasi Mikkeliä "kesä-Suomen gourmet-pääkaupungiksi", ja kaksi kolmesta titteliin myötävaikuttaneesta ravintolasta on jo päässyt esille tässä blogissa. Jäljellä on Anttolanhovi, jota en ole vielä testannut, mutta joka on vuodesta vuoteen satsannut ruoan laatuun.

Länsi-Savo on uutisoidessaan Hesarin jutusta pyytänyt lukijoita vinkkaamaan omia suosikkejaan. Bistro Vilee tuntuu olevan lukijoiden suosikki. Siellä myös monet ovat käyneet, ainakin oma lähipiirini suosii sitä, oli kyse sitten nuorista tai vanhemmista ruoankuluttajista.

Mikä sitten on johtanut siihen, että Mikkeli on nykyisin tasokas ruokakaupunki? Ensimmäiseksi syyksi mainitsisin pitkät perinteet. Mikkeli on aito vanha kaupunki, jossa ravintolassa syöminen on kuulunut ainakin jonkun kansanosan arkeen. Mikkeli on myös matkailijoiden ja vapaa-ajan viettäjien suosima paikka, ainakin kesäisin, sillä kaupungissa on peräti kymmenentuhatta kesäasuntoa.

Alueella on myös monipuolista ruokatuotantoa, joten on taloudellista tarjota lähiruokaa kuluttajille kaupoissa ja ravintoloissa.  Seudun omat ruokatuotteet eivät kuitenkaan ole aivan yksinkertaisia valmistaa. Järvikalojen ja riistan jalostaminen herkullisiksi annoksiksi lautasille vaatii huolellisuutta ja hieman enemmän kuin ruoanlaiton perustaitojen hallitsemista. Ehkä siksi savolaiseen ruokakulttuuriin kuuluu jonkin tason harrastuneisuus ja vaivannäkö ruoan eteen.

Osaltaan saamme tason noususta kiittää myös venäläisiä matkailijoita. Vaikka turistien virta itärajan takaa on rauhoittunut, palvelukokonaisuuksia suunniteltaessa on otettu huomioon vaativien venäläisten asiakkaiden toivomuksia. Usein Suomeen tullaan viettämään syntymäpäivää, oli päivänsankarina vaimo tai babushka, lapsi tai vunukka tai jopa itse isäntä. Arkena Venäjällä syödään usein varsin vaatimatonta ruokaa, mutta juhlissa pöydän pitää notkua. Venäläinen asiakas on valmis maksamaan, mutta odottaa rahoilleen vastinetta.

Kauempana menneisyydessä vaikutteita on saatu myös Ruotsista. Kartanoissa on pidetty juhlia, kestitty kesävieraita ja opetettu paikallisille palkollisille ruoanlaiton taitoja. Naisväelle on ollut luonnollinen valinta pestautua kartanoon piikomaan ja samalla oppimaan kodinhoitoa ja keittotaitoa.

Näinä aikoina paikalliset matkailunedistämistahot pitävät ruokaa esillä  houkuttimena tulla Mikkeliin. Onneksi se markkinoinnin oppi on myös sisäistetty, että ei pidä markkinoida, jos ei ole mitä tarjota, jos joku tarttuu koukkuun. Seudulla on jo pitkään ollut luomutuotantoa, joten raaka-aineiden alkuperään ja laatuun kiinnitetään luonnostaan huomiota.

Työtä ruokatarjonnan tason parantamiseksi saa edelleen tehdä. Makujen lisäksi pitäisi satsata palveluun, ja ymmärtää, että pienellä huolimattomuudella voi pilata ruokailukokemuksen. Olen tosin oppinut, että kulttuurit ovat eräänlaisia kokonaispaketteja. Jos yhden piirteen ottaa pois, vaikutus voi tuntua myös siellä, missä sitä piirrettä tarvittaisiin. Paikkakunnan henkeen kuuluu leppoisuus, ei hötkyillä. Siksi pitäisi vain nauttia ja lopettaa turha niuhotus, sitä kun ei täällä päin arvosteta. Mutta täällä arvostetaan hyvää ruokaa, eikä siitä tarvitse tinkiä, kun hyviä raaka-aineita ja keittotaitoa on kaikkien saatavilla.

Ohittamaton Matka-Etappi

Viitostien varrella noin 17 kilometriä Mikkelistä pohjoiseen, jo Juvan puolella, on paikka nimeltä Särkämäinen, jota ei kannata ohittaa. Sen lisäksi, että vaarallinen tieosuus vaatii taukoja, vaatimaton ja sekavilla mainoskylteillä koristeltu kioski kätkee sisäänsä muikunsyöjän Mekan.

Ensimmäisenä sisään kahvilaan päästyään kohtaa kaikenlaisia leivonnaisia notkuvan pöydän. Varsinainen ihastuksen huudahdus pääsee kalavitriinin äärellä. Kauniisti riviin asetellut kultakylkiset savumuikut ovat paikan suosikkituote. Lisäksi myynnissä on muita kalatuotteita, kukkoja ja piiraita.

Palvelua ei voi kehua savolaisen lupsakkaaksi, vähäsanainen kahvilamyyjä latoo tuotteet tiskiin nopeasti ja turhia hymyilemättä. Tuotteiden laatu saa unohtamaan yrmeän palvelun.  Harkitessaan seuraavaa ostoskäyntiä tietää saavansa paikkakunnan parhaita kalatuotteita eikä enää odotakaan mitään lepertelyä.

Odottelimme kesävieraita, ja ruokatarjoilun ideoiminen tuntui ylivoimaiselta. Onnistuimme kehittämään varsinaisen lähiruokamenuun, jonka kaukaisemmat tuotteet tulivat Jalasjärveltä Juustoportin mozzarellan muodossa, sitä käytimme tomaattisalaatissa. Muuten ruokana oli paikallisia uusia Sikli-perunoita, kanttarellimuhennosta, ja Särkämäisestä noudettua kalaa: savumuikkuja, tomaattimuikkuja ja kalakukkoa. Jälkiruokana paikallisen Ramin konditorian sitruunajuustokakkua.

Savumuikut olivat reippaan kokoisia, mukavan mehukkaita ja sopivasti suolattuja, siis erinomaisia. Ainakin yhtä hyviksi jos ei paremmiksi todettiin tomaattimuikut. Uunissa pitkään haudutetut muikut olivat  lempeän makuisia, tomaatti ei syrjäyttänyt kalaa vaan toimi raikkaana ja täyteläisenä kastikkeena.

Kalakukko Matka-Etappiin tulee Savonlinnasta Sirkan Leipomosta. Paikka on oikea, sillä savonlinnalaiset ovat mielestään kehittäneet koko ruokalajin. Nyt saamamme kukko olikin runsaasti täytetty, ja täytteen lihan ja muikun liitto oli tekeytynyt kokonaan uudeksi materiaksi, joka ei ollut kalaa eikä lihaa, vaan jotain ainutlaatuisen hyvää, siis kalakukkoa. Kuoren ja täytteen suhde oli optimaalinen, ja rouheinen ruis kukon pinnassa antoi muhevuutta myös kukon ulkonäköön suutuntuman lisäksi. Vaikka olen elämäni aikana monia kalakukkoja syönyt, tämä oli paras tähän mennessä ja mikä parasta, täydellisen aito.

Särkämäisessä on satsattu tuotteiden makuun ja laatuun toimipaikan ulkoasun ja asiakaspalvelukurssien sijasta. Pieni stailaus ja ystävällisyys eivät maksaisi paljoa ja tekisivät paikassa asioimisesta miellyttävämmän kokemukset. Tuotteet onneksi markkinoivat itseään, ja paikan maine on kiirinyt monien tiellä liikkujien korviin.

Tähdet tämän paikan osalta menevät tärkeimmälle, eli ruoalle.

Mikkelin tähdet Matka-Etapille:

Ruoka ***
Leivonnaiset ***

Pehmeän pippurista paistia

Ensimmäisenä tähän oppaaseen pääsee Mikkelin reunamilla, valtatie 15:n ja 13:n risteyksessä sijaitseva Neste Ristiina -huoltoasema. Minun päässäni se on edelleen Kesoil, vaikka Nesteen kyltti on ollut katolla jo vuosikymmenien ajan.  Yli kolmekymmentä vuotta sitten siellä soi jukeboxi. Mitään ruokaa en niiltä ajoilta muista, mutta sen, että joskus aamuyöllä oli siivoustauko. Oli ainutlaatuinen kokemus kävellä seitsemän kilometriä pimeässä räntäsateessa tullakseen käännytetyksi ovelta.  Mutta  en enää muista pettymystä vaan ne yhteislaulut marraskuisessa yössä ja nuoruuden ystävät. 

Testipatrulli ei jaksanut laittaa ruokaa kesäisenä sunnuntaina, vaan päätti suunnata syömään Nesteelle. Aikaisemmilla kerroillakaan ruoka ei ollut tuottanut pettymystä, joten valinta tuntui varmalta. Ensivaikutelman ei kannata antaa masentaa. Paikka  todellakin on huoltoasema. Sinne tullaan työmaalta, rekkakuormia purkamasta  ja marjaretkiltä. Sisustus ei ole karu vaan funktionaalinen.  Ei tarvita muovi- eikä tuoreita kukkia nostamaan mieltä, nälkäisen mielen nostaa hyvä ruoka. Siisteydestä on helppo pitää huolta, kun ei ole pehmusteita penkeissä eikä pöytäliinoja. Ulkopuolikin on järjestyksessä, ne kukat joita on, ovat hoidettuja ja virkeitä.  No jos kuitenkin haluaisi piristää paikan ilmettä, tason nosto ei  olisi vaikeaa. Mieluummin kuitenkin asiallisia luontokuvia seinillä ja simppelit kalusteet kuin rossokulissit.

Lounaslistalla oli kanaa tomaattisessa kastikkeessa ja pippurista paistia. Sen enempää laktoosittomuutta kuin gluteenittomuutta ei ollut merkitty, vaikka valikoimassa ei ollut muuta kuin eiliset jauhelihapihvit, joissa oli gluteenia. Vatsa ei valitellut ruoan jälkeen, joten laktoosiakaan ei ruuassa ollut. Oli kiva tutustua keittiön henkilökuntaan, palvelu oli ystävällistä ja kysymyksiin vastattiin savolaisen lupsakasti,  mutta ehkä joku kääntyy takaisin jo heti listan nähtyään, kun merkintöjä erikoisruokavalioista ei ole. Kun kerroin kirjoittavani blogiin, kokki suositteli ottamaan ainakin paistia.

Oikeastaan valitsin paikan tuoreiden salaattien vuoksi.  Salaattialtaasta löytyi porkkanaraastetta ja tomaatti-kurkku-lehtisalaattia. Molemmat tuoreita ja  raikkaan makuisia. Kana-riisisalaatti maistui hedelmäiseltä ja miellyttävältä. Paistikastike täytti lupauksen,  pehmeää ylikypsää paistia kermaisessa kastikkeessa,  Maija-tätikään ei tee parempaa, osaisinpa itse.  Lisäkeperuna oli ehkä hieman kumisen tuntuinen,  litsaantuneen näköisiin pakastevihanneksiin en koskenutkaan, mutta kastikkeen tasapainoilu pippurisen ja kermaisen välillä oli asettunut  kohdalleen. 

Broileri oli tomaattinen ja hieman teollisen makuinen, ei huonoa, muttei kokkikaan sitä kehunut. Gluteenitonta leipää tuotiin keittiöstä, tavallisena leipänä oli Oululaisen ruislimppu ja patonkia. Ruokajuomaksi otin kotikaljaa, kun sitä oli tarjolla. Kotikalja oli makeaa ja täyteläistä, vähemmälläkin sokerilla olisi vielä ollut lempeän makuista.

Nesteen ruoka on tavallista arkiruokaa, siksi paikka kerää arkisin lounaalle rekkakuskeja ja paikallisia asukkaita. Kotipizza täydentää valikoimaa, myymälässä on myös myytävänä paikallisen Ristina-tuotteen kattiloita ja muita teräsastioita. Varma ruokapaikka, joka toivottavasti jaksaa satsata ruokaan ja vielä miettiä tarkemmin viihtyisyystekijöitä, vaikka ruoka onkin lounaalla tärkein asia.

Mikkelin tähdet Kesoilille  eikun Nesteelle

Sisustus * 
Siisteys**

Ruoka **

Palvelu **