Martan baarista ruokaa tai ainakin leivonnaisia

Saveniuksen leipomo on käsite Ristiinan raitilla, sen tuotteita voi ostaa molempien kauppojen leipähyllyistä, sillä on Martan baari, ja myös sisustusputiikki WanhaMartta myy leipomon leivonnaisia. Paikkakunnan juhlat ja kokoukset viedään läpi Saveniuksen leipomon ja pitopalvelun antimilla, Martan baarista saa  annoksia, lounasta ja pizzaa, onpa Mikkelin torillakin Saveniuksen pulla-auto. Tuoreus ja laatu ovat säilyneet, tuotteet ovat säilyttäneet aitoutensa, Saveniuksen pulladynastiaa saamme kiittää, etteivät raakapakasteet ole saaneet sijaa seutukunnan vitriineissä.

Nuoruudessani vanhalla Martalla istui takakarsinassa keskiolutta juomassa karhukopla. Silloin muodissa olivat pyöreäkulmaiset muovisankalasit, joten puuttui vain selästä numerolaput 167-761 jne., jotka  pystyi helposti kuvittelemaan seurueen nähtyään. Nyt seuraava sukupolvi viihtyy kesäisin uuden Martan baarin ankealla terassilla, josta tosin on hieno näkymä Rantapuistoon ja Uikkalaan päin.

Saveniuksen lounas on helppo tapa ratkaista ruokailuongelma työpäivänä tai asiointimatkalla. Ruoka on tasalaatuista, tosin usein aika suolaista, lisäkkeitä on reilusti, ja tarjolla on aina talon leipää ja usein myös kakkua jälkiruoaksi. Mutta ruoka ei jää mieleen, sitä ei kehuskele jälkeenpäin eikä ihastele keittotaidon saavutuksena.

Jos pääsisin rakentamaan uuden linjaston Martan baariin, laittaisin ruoat tarjolle nykyisen ruokakauppaosaston paikalle sivuun kaikkien kulkulinjalta. Likaiset astiat vietäisiin sermin taakse nykyisen jälkiruokapöydän paikalle. Viihtyisän lounasruokalan rakentaminen 1980-luvun pankkisaliin ei ole helppoa, mutta uskolliset asiakkaat ansaitsevat tervetulotoivotukseksi jotain parempaa kuin edellisten syöjien likaiset astiat ja pinon vanhoja lehtiä.

Ruoalle ainut tähti tulee kotiruoan tunnusta ja tasaisesta laadusta, ei ole helppoa vuosikymmenestä toiseen kehittää arkiruokaa aina samoille asiakkaille. Ruokareseptit kävisin kuitenkin uudestaan läpi, miettisin miten vielä parannettaisiin makua ja koostumusta, ja huolehdittaisiin ruokalinjan houkuttelevuudesta. En hetkeäkään epäile, etteikö yrityksestä löytyisi tarvittava osaaminen, on vain mentoroitava  vanhat taidot uudemman henkilökunnan käyttöön. Uuden väen mukanaan tuomien uusien tuulien voi myös antaa puhaltaa astetta vapaammin, ei kuitenkaan niin, että tukirakenteet, aitous, maku ja paikallisuus, järkkyvät.

Saveniuksen ruisleipä ja sekaleipä

Leivonnaisille taas annan loput tähdet, Saveniuksen pullapussia rapistellessaan tietää mitä saa.  Pienenä vinkkinä, jos ei ole leivontatuulella, Saveniukselta kannattaa tilata etukäteen vierastarjoilut. Stressi vähenee huomattavasti, kun tietää pöytään katettavan paikallista hyvää.

Oma suosikkini Saveniuksen leivonnaisista on hilloleivät. Ostan niitä vierasvaraksi, ja ne katoavat kummallisesti, vain sokerimurut suupielissäni viittaavat johonkin luonnolliseen selitykseen. Paikallisen S-ryhmän marketista löytyi keskiviikkoaamuna kymmenen aikaan lämpimiä Saveniuksen leipiä, tuli kiire kotiin ennen kuin ne jäähtyvät. Sekaleipäviipale juustoviipaleella päällystettynä maistuu yhtä muhevalta kuin neljäkymmentä vuotta sitten.

Saveniuksen ruoka on kotiruoan tuntuista, mutta muu ruokailuun kuuluva ilo  ja myös kunnianhimo on Martan baarista kadonnut. Tilannetta parantavat huomattavasti leivonnaiset, jotka pärjäävät kilpailussa muiden tasokkaiden leipomoiden tuotteiden kanssa ja usein ovat myös parempia ja perinteisempiä.

Mikkelin tähdet Martan baarille

Leivonnaiset ***
Ruoka *
Palvelu **
Siisteys *
Sisustus

Edit 2.7.2016
Martan baarissa käynti tänä keväänä tuotti mukavan yllätyksen. Likaiset tiskit ja vanhat lehdet oli raivattu sisääntulon edestä pois, ruoka oli edellistä kertaa maukkaampaa ja taso oli kauttaaltaan noussut. Seuraavalla kerralla uusi arviointi tulossa!

Täydellisen tavoittelua Bistro Vileessä

Ravintola Holvi on ollut monelle Mikkelin seudulla syövälle erityisten muistojen paikka. Kahdeksankymmenluvun nousukaudella Holvin poronfile oli ainutlaatuisen pehmeää, näin jälkeenpäin ajatellen ehkä myös säteilevää.

Nykyisin Holvin tilalla on Bistro Vilee. Nimi Holvi tuli paikan luonteesta, ravintola sijaitsee Mikkelin teatterin kivijalassa. Paikan ruokalistakaappi on näyttävä, mutta liput ja laput lasin takana eivät lupaa liikoja. Voisikohan joku ammatti-ihminen tehdä kauniin ruokalistan kaappiin? Sisustus on yksinkertainen ja hyödyntää heikosti tiiliseinien luomaa tunnelmaa, siinäkin olisi vielä kehittämisen varaa.

Vilee taas ehti kerätä mainetta toisessa paikassa ennen muuttoa nykyiselle paikalle. Päätyminen teatterin kainaloon on ollut kaikin puolin onnellinen tarina. Holvia ei joudu kaipaamaan muuten kuin nimen vuoksi, niin kunniakkaasti ruokapuoli hoituu Vilee Bistrossa.

Lähdimme syömään hyvin vuosipäivän kunniaksi tiistailounaalle heinäkuussa. Mikkelin kesätapahtumat olivat täydessä vauhdissa ja Vilee pullisteli väkeä. Olisi kannattanut varata pöytä, vaikka emme joutuneetkaan kauaa odottamaan.

 

Lounaana alkuruokana oli kesäkeittoa, pääruokana possunkylkeä ja  jälkiruoaksi pannukakkua vaniljavaahdon ja marjojen kanssa. Sain joustavasti vaihdettua listalta savustetun siian possun tilalle. Vileen ruoka on huolella valmistettua ja yksinkertaisesti kaunista. Parasta kaikesta on, että kesäkeitto on kuin minkä tahansa huippuravintolan annos, mutta se maistuu kesäkeitolta. Samoin pannukakku on pieni pehmeä kakkunen jälkiruokakulhon pohjalta, ja se maistuu pannukakulta.

Pääruokana oleva possu oli ainutlaatuisen suussa sulavaa, melkein lusikalla syötävää, ja kaikesta näki, että annos oli tehty huolella. Siika ei ollut yhtä huippulaatuista, mutta edelleen hyvää, varhaisvihannekset kevyesti kypsennettyjä ja kauniisti lautaselle aseteltuja. Leivän suhteen Bistro Vilee on omassa luokassaan, tarjolla oli vaaleaa ja ruisleipää sekä gluteenitonta leipää tuoreena omasta leipomosta.

Jälkiruoan odotin olevan erityisen hyvää, niin hartaasti ja pitkään pikkutyttö viereisessä pöydässä kaapi jo aikaa sitten tyhjentynyttä kuppiaan. Paikka on muuten kaikenikäisten suosiossa, keski-ikäisiä seurueita, liikelounastajia, luomuhipstereitä ja lapsiperheitä sekä pariskuntia ja yksinsyöviä, kaikkia löytyi täydestä noin 80-paikkaisesta ravintolasta. Sekä pannukakkuversio että gluteeniton sorbettijälkiruoka olivat suorastaan tähtitaivaallisen makuisia, ja yritin minäkin saada tarkasti jokaikisen gramman annoksestani talteen.

Hinta-laatusuhdetta ovat kaikki kehuneet, ja me yhdymme ylistyskuoroon. Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa, mutta koordinaatio ei aina toiminut henkilökunnan kesken, pientä säätöä tarvittaisiin täysiin tähtiin. Kokonaisuudessaan Bistro Vilee on epätavallisen kunnianhimoinen ravintola eikä väsähtämistä ole näkyvissä.

Mikkelin tähdet Bistro Vileelle

Sisustus **

Siisteys***

Ruoka ***

Palvelu **

Hinta ***

Tertin kartano

   

Tertin kartano on vuosikymmenten ajan ollut Mikkelin tunnetuimpia herkkupaikkoja ja nähty usein suomalaisten ravintolavertailujen kärkijoukossa. Kartano näyttäytyy näin maalaisen silmissä hienona ja herraskaisena, mielikuvaa vahvistavat parkkipaikan laatuautorivi ja syysmaisemaan sulautuvat fasaaninmetsästäjät, joiden takit ovat joko aitoja Barboureja tai laadukkaita kopioita, villainen ruutuvuori on must.

Vaikutelman ei kuitenkaan pidä antaa harhauttaa, kyseessä ei ole halpahintainen rahakkaiden liikematkustajien kosiskelu, vaan kautta linjan toteutukseen viety asiakkaiden ensiluokkainen palvelu. Siksi rahakkaat herraseurueet ovat ottaneet Tertin omakseen ja myös autonpesusta palaava paikallinen pariskunta tuntee itsensä vip-vieraaksi.

Tertin kartanon kahvilassa tarjotaan lounasta, runsaita voileipiä ja tuoreita leivonnaisia. Kahvilaan voi viedä vanhan tädin nimipäiväkahveille, siellä voi ystävättären kanssa päivittää ihmissuhderintaman kuulumiset, vaatehankinnat, matkasuunnitelmat ja puutarhahuolet, sinne voi sopia liiketapaamisen tai vaikkapa sokkotreffit, jos vielä kalenterissa on tilaa. Yleisilmeeltään kahvila on neutraali, siellä ei tule tunne olevansa kartanon piharakennuksessa, vaikka ympärillä kasvavat yrttimaa ja viljapellot, savolaisuutta ei huomaa, ja ehkä se on tarkoituskin.

Oman vakiheilani vein Tertin kartanoon kahveille palatessamme kaupungista autonpesusta. Kahvilassa olisi ollut tarjolla lounasta tai runsaita voileipiä nälkään, mutta kaipasimme iltapäivän piristeeksi jotain makeaa. Omalle lautaselleni nostin raparperi-marenkitorttua palasen, puoliso joutui reilun suklaakakkupalan houkuttamaksi. Kahvin kaataminen jykevästä kuparipannusta jäi vahvempiranteisen tehtäväksi, hieman arvelutti moinen ratkaisu. Mutta varmaan ystävällinen henkilökunta olisi auttanut, jos itse ei olisi tohtinut sankaan tarttua.

Istuuduimme kahvilan pieneen erkkeriin, toisessa pöydässä istui paikkakunnan silmäätekevä rouva ystävättären kanssa. Ihmettelivät ääneen parkkipaikan pitkää autoriviä, missä ne kaikki ovat? Kartanon alueella on tosiaan lääniä isommallekin ryhmälle, on ravintolarakennus, majoitustilat, herkkumyymälä tallipuoti ja muotiaitta, sekä kahvila, jossa oli väljää muttei tyhjää. Kahvilan tiskillä majoitukseen kirjoittautui keski-ikäinen tyylikäs pariskunta, he saivat tervetuliaisjuoman ja lähtivät iloisina valmistautumaan illan saunareissuun, jota oli tarjottu edellisenä iltana niin yllättävän ystävällisesti, ettei kieltäytyä voinut.

Raparperitorttu ja suklaakakku tekivät kauppansa hiljaisen hymistelyn vallitessa. Molemmat olivat gluteenittomia, siksi ja siitä huolimatta suussa sulavia ja riittävän makeita. Raparperitorttuun olisi voinut jättää hieman enemmän raparperin kirpeyttä, suklaakakkua olisi riittänyt pienempikin palanen. Kahvi maistui tuoreelta ja vakuutti paikan tasosta.

Puodin valikoimassa on monia kartanon ja lähituottajien herkkuja. Päädyin hankkimaan pihamaalleni Tertin ruusun.

Mikkelin tähdet Tertin kartanon kahvilalle

Sisustus **

Siisteys***

Ruoka ***

Palvelu ***           

Mirjamin ja Kallen salissa

Kesäravintola Vanha-Peltola ansaitsee tähtensä tarjoamalla paikallista ja itsetehtyä perinneruokaa. Itselleni paikka on läheinen. Siksi pelkästään punaisen sohvan näkeminen Vanhan-Peltolan salissa säätää minut 60-luvun tunnelmaan, solmii letit korvilleni,  pukee paksut vaalean ruskeat sukkahousut jalkaani ja vie minut mummoni mukaan Ambomaan lähetyksen ompeluseuraan 60-luvulle.

Pohjanmaan sukulaiset olivat tulossa ja miehen merkkipäivää oli vietetty, joten varasimme pöydän Vanhan Peltolan sunnuntailounaalle. Ristiina-pitopöytä on paikallista perinneruokaa, olimme sen kerran jo nauttineet, ja uskoimme paikan tenhoon, aitoihin makuihin ja lämminhenkiseen palveluun. Vanha herrastalo kuului aikoinaan Brunoun suvulle, sen pihamaalla kasvaa pisin syreeniaita ikinä ja vanhojen puiden siimeksessä on esillä vanhoja hevosvaunuja. Paikka sopii myös juhlien näyttämöksi, vietimme tunnelmalliset syntymäpäivät siellä pari vuotta sitten.

Ilmapiiri on edelleen arvokas, en turhaan vaatinut syntymäpäiväsankaria pukemaan kauluspaitaa päällensä, vaikka kesämatkaajia oli myös shortseissaan liikkeillä. Sama herraskainen tunnelma, joka talossa vallitsi aikoinaan, oli onnistuttu säilyttämään. Kukkatapetit, pitsiliinat ja samettiverhot eivät tuntuneet ollenkaan kitschiltä, sellaista se ennen oli, jos sattui olemaan savolaisen maalaiskylän parempaa väkeä.

Etelä-savolainen perinneruoka on huolella valmistettua ja miedon makuista. Niin hyvää kuin muikkujen ja haukipateen rinnalla tarjottava kylmäsavulohi  olikin, se erottui mielestäni turhan voimakkaan makuisena, olisipa sen tilalla ollut vaikka itäsuomalaisia savuahvenia.  Edellisellä kerralla muistelen alatoopin olleen harmaata kotitekoista sylttyä, nyt tarjottu punertava lihahyytelö ei täysin vastannut lapsuuden makumuiston jättämää muistijälkeä. Ruiskuoressa haudutetut muikut taas olivat imeneet hienosti rukiin aromin pehmeiksi kypsyessään. Haukipatee ihmetytti, miten jalon makuiseksi tuo usein hyljitty kala olikin saatu valmistettua.

Pääruoaksi oli isännän savustamaa lohta, kermassa haudutettua possua sekä uunijuureksia. Ensinäkemältä uunijuurekset ja possu vaikuttivat turhan samanlaisilta, mutta maut voittivat turhan niuhottamisen. Molemmat olivat pehmeän ja tuoreen makuisia, jopa niin, ettei viereiseltä lautaselta koemaistettu sinällään nappisuoritus savulohi enää suuremmin houkutellut.  Pääruokaa olisi tehnyt mieli ottaa lisää, mutta tuhti jälkiruoka, mustikkarättinä kermavaahdon kera vaati myös oman tilansa. Mustikat olivat makeita, ruiskuorta riittävästi muttei liikaa, ja  lopulta kahvi kruunasi arvokkaan ateriahetken.

Juomavalikoimaa olisi ollut enemmänkin, itse aterian hintaa kuului kotikalja ja vesi. Kotikalja oli tarjolla näppärästi vihreissä kierrätyspulloissa. Maultaan se oli raikasta ja lähes sokeritonta, ei ehkä sellaista mihin olemme pidoissa tottuneet, mutta mitä parhainta ruokajuomaa. Kotikaljan arvostus pitäisikin nostaa sille kuuluvalle tasolle, ja tämä blogi kantaa heti kortensa kekoon esittelemällä tuon jalon juoman laatutekijöitä.

Vanha-Peltola saa heti ruoka-ajattelusta täydet kolme tähteä, maut, ympäristö ja siisteys nousevat myös ylimpään luokkaan. Toivottavasti tämä kesäristiinalainen kesäravintola jatkaa kauan toimintaansa ja pitää tasonsa.

Mikkelin tähdet Vanhalle Peltolalle
Sisustus***
Siisteys***
Ruoka***
Palvelu***