Tähtihetkiä ruoan parissa viettää

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Täydellisen tavoittelua Bistro Vileessä


Ravintola Holvi on ollut monelle Mikkelin seudulla syövälle erityisten muistojen paikka. Kahdeksankymmenluvun nousukaudella Holvin poronfile oli ainutlaatuisen pehmeää, näin jälkeenpäin ajatellen ehkä myös säteilevää.

Nykyisin Holvin tilalla on Bistro Vilee. Nimi Holvi tuli paikan luonteesta, ravintola sijaitsee Mikkelin teatterin kivijalassa. Paikan ruokalistakaappi on näyttävä, mutta liput ja laput lasin takana eivät lupaa liikoja. Voisikohan joku ammatti-ihminen tehdä kauniin ruokalistan kaappiin? Sisustus on yksinkertainen ja hyödyntää heikosti tiiliseinien luomaa tunnelmaa, siinäkin olisi vielä kehittämisen varaa.

Vilee taas ehti kerätä mainetta toisessa paikassa ennen muuttoa nykyiselle paikalle. Päätyminen teatterin kainaloon on ollut kaikin puolin onnellinen tarina. Holvia ei joudu kaipaamaan muuten kuin nimen vuoksi, niin kunniakkaasti ruokapuoli hoituu Vilee Bistrossa.

Lähdimme syömään hyvin vuosipäivän kunniaksi tiistailounaalle heinäkuussa. Mikkelin kesätapahtumat olivat täydessä vauhdissa ja Vilee pullisteli väkeä. Olisi kannattanut varata pöytä, vaikka emme joutuneetkaan kauaa odottamaan.



Lounaana alkuruokana oli kesäkeittoa, pääruokana possunkylkeä ja  jälkiruoaksi pannukakkua vaniljavaahdon ja marjojen kanssa. Sain joustavasti vaihdettua listalta savustetun siian possun tilalle. Vileen ruoka on huolella valmistettua ja yksinkertaisesti kaunista. Parasta kaikesta on, että kesäkeitto on kuin minkä tahansa huippuravintolan annos, mutta se maistuu kesäkeitolta. Samoin pannukakku on pieni pehmeä kakkunen jälkiruokakulhon pohjalta, ja se maistuu pannukakulta.

Pääruokana oleva possu oli ainutlaatuisen suussa sulavaa, melkein lusikalla syötävää, ja kaikesta näki, että annos oli tehty huolella. Siika ei ollut yhtä huippulaatuista, mutta edelleen hyvää, varhaisvihannekset kevyesti kypsennettyjä ja kauniisti lautaselle aseteltuja. Leivän suhteen Bistro Vilee on omassa luokassaan, tarjolla oli vaaleaa ja ruisleipää sekä gluteenitonta leipää tuoreena omasta leipomosta.

Jälkiruoan odotin olevan erityisen hyvää, niin hartaasti ja pitkään pikkutyttö viereisessä pöydässä kaapi jo aikaa sitten tyhjentynyttä kuppiaan. Paikka on muuten kaikenikäisten suosiossa, keski-ikäisiä seurueita, liikelounastajia, luomuhipstereitä ja lapsiperheitä sekä pariskuntia ja yksinsyöviä, kaikkia löytyi täydestä noin 80-paikkaisesta ravintolasta. Sekä pannukakkuversio että gluteeniton sorbettijälkiruoka olivat suorastaan tähtitaivaallisen makuisia, ja yritin minäkin saada tarkasti jokaikisen gramman annoksestani talteen.

Hinta-laatusuhdetta ovat kaikki kehuneet, ja me yhdymme ylistyskuoroon. Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa, mutta koordinaatio ei aina toiminut henkilökunnan kesken, pientä säätöä tarvittaisiin täysiin tähtiin. Kokonaisuudessaan Bistro Vilee on epätavallisen kunnianhimoinen ravintola eikä väsähtämistä ole näkyvissä.

Mikkelin tähdet Bistro Vileelle

Sisustus **

Siisteys***

Ruoka ***

Palvelu **

Hinta ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä?